Unelmarantaa etsimässä

Koh Rong SamoilenKoh Rong Samloem

Kaupunki / paikka: Sihanoukville & Koh Rong Samloem (Kambodza) Päivämäärä: 29.1. - 5.2.2014

Phnom Penhistä jatkoin matkaa Sihanoukvilleen, Kambodzan rannikolle. Sihanoukville on Kambodzan suosituin rantakaupunki, jossa sijaitsee samalla maan ainut syvämerensatama. Tavoitteena minulla oli löytää mahdollisimman hiljainen ja samalla kaunein ranta, missä olen ikinä käynyt. Halusin viettää päivät elämästä nauttien ja riippumatossa loikoillen syrjässä kaikesta vilskeestä.

Unelmarannan etsiminen alkoi laiskasti, koska kun pääsin rannikolle halusin vain makailla hostellin läheisen rannan hiekalla ja kellua matalalla uimarannalla. Vaikka hostellin läheinen ranta (Serendipity beach) oli usein varsin täynnä, ja muun muassa Kiinalainen uusivuosi veti entistä enemmän porukkaa rannalle, sieltä löytyi edelleen paikkoja, joissa sai olla omassa rauhassa, eikä ihmisten äänet rikkoneet aallokon pauhetta. Ranta ei kuitenkaan ollut sitä mitä etsin, joten kävin päiväretkellä kahdenkymmenen minuutin tuktuk-ajelun päässä Otres rannalla, joka oli huomattavasti rauhallisempi, mutta ei siltikään etsimäni paratiisiranta.

Viiden päivän jälkeen minun oli aika siirtyä eteenpäin Sihanoukvillestä, koska olin buukannut kahden yön sukellusreissun Kambodzan saaristolle. Maanantaiaamuna vene lähti Kambodzan satamasta kohti Koh Rong Samloem -saarta. Mukana oli sekä sukeltajia että matkaajia, jotka olivat menossa saarelle oleskelemaan. Olin etukäteen kuullut, että saari on rauhallinen ja viihtyisä, mutta en odottanut siitä sen kummemmin mitään, koska olin menossa sinne sukeltamaan. Ekana päivänä kävimme sukeltamassa kaksi kertaa ja näkyvyys oli parhaimmillaan vain 8 metriä. Sukellukset olivat ohi iltapäivällä kolmen aikaan, joten loppupäivä vapaa-aikaa.

Majoituspaikkamme saari vaikutti todella viehättävälle. Ranta oli arviolta kilometrin pituinen ja sillä sijaitsi vain kolme hiljaista majapaikkaa. Vain yhden majapaikan edessä huomasin muutamia auringonottajia, mutta muuten ranta oli täysin hiljainen. Otin mukaani riipumaton sekä pari olutta ja kävelin rannan päätyyn, josta ei enää näkynyt muita ihmisiä. Pystytin riipumaton kahden puun väliin ja aloin seuraamaan horisonttiin hitaasti laskeutuvaa aurinkoa. Ilma oli pilvetön ja auringon laskiessa taivaalle sävähti todella pehmeän eloisat värit. En ole eläissäni varmaan koskaan nähnyt niin kaunista auringonlaskua kuin Kambodzan saaristossa. Ja kirsikkana kakun päällä samaanaikaan rannikon kivikoille tuli kaksi apinaa peseytymään! Aivan uskomaton maisema ja tätä sain seurata riippumaton keinussa!

Kävin vielä seuraavana päivänä suorittamassa pari sukellusta, mutta koska näkyvyys oli todella heikko ja saari vaikutti todella upealle, peruutin viimeisen päivän sukellukset. Trekkasin viimeisenä päivänä saaren toiselle puolelle, josta löytyikin valkoinen hiekkaranta ja lisää majapaikkoja. Kaikesta huolimatta ranta oli erittäin hiljainen ja rauhallinen. Olin vihdoin löytänyt upeimmat rannat, missä olen eläissäni käynyt.

[caption id=“attachment_837” align=“aligncenter” width=“552”]Koh Rong Samloem saaren länsipuolen ranta Koh Rong Samloem saaren länsipuolen ranta[/caption]

[caption id=“attachment_836” align=“aligncenter” width=“552”]Majapaikka saarella Majapaikka saarella[/caption]

Sukelluskeskuksen dormin nukkumatilatSukelluskeskuksen dormin nukkumatilat]

J.Miettinen Written by:

Living an adventure since 1985 by travelling, biking, diving, trekking and meditating.

comments powered by Disqus