Viimeiset nähtävyydet ja matka kotiin

Angkor Thom temppeli Angkor Thom, Siem Riep

Kaupunki / paikka: Siem Riep (Kambodza)

Päivämäärä: 8. - 11. helmikuuta 2014

Matka jatkui Kambodzan rannikolta hotelliyöbussilla kohti Siem Riepiä. Aivan hotelliyöbussilla. Hotellibussissa ei ollut istumapaikkoja, vaan bussin käytävällä oli parisänkypaikkoja kahdessa kerroksessa. Yläpetipaikoilla mahtui myös istumaan, mutta alapetipaikoilla korkeutta ei ollut tarpeeksi. Sänkyjen leveys ei puolestaan ollut mikään huimaava, joten vierustoverin kanssa on hyvä vaihtaa edes muutama sana ennen vajoamista unten maille. Yö meni varsin nopeasti nukkuessa ja perillä Siem Riepissä olin aamulla seitsemän aikaan.

Siem Riepissä minulla oli vuorokausi aikaa, ennen kuin jatkoin matkaa takaisin Phnom Penhiin. Siem Riepissä on Kambodzan suurimmat nähtävyydet eli Angkorin temppelit. Lukuisia vanhoja temppeleitä on muutamien kilometrien päässä kaupungista, jonne pääsee kätevimmin vuokraamalla tuktuk-kuskin päiväksi. Käytinkin ajan tehokkaimmin kuin koko aikana Kambodzassa olin käyttänyt, ja kävin kiertämässä temppeleitä aamusta iltaan sekä seurasin vielä auringonlaskun Phnom Bakheng -temppelikukkulalta. Ainut harmitus oli, etten kerennyt nähdä auringonnousua Angkor Wat temppelin luona. Kokonaisuudessaan Siem Riep vaikutti huomattavasti mukavemmalle kaupungille kuin Phnom Penh, ja näin jälkikäteen hieman harmittaa, etten liiallisen etukäteissuunnittelun vuoksi kerennyt kaupunkiin tutustua enempää.

Phnom Penhissä vietin muutaman päivän ennen kotiinpaluuta syömällä hyvin, rentoutuen, kylpylässä ja hieronnassa kävien sekä ostoksia tehden. Matkani oli saapunut päätökseen noin yhdeksän kuukauden reissaamisen jälkeen ja Kambodzasta lensin takaisin Suomeen. Aivoni prosessoivat edelleen Suomessakin matkan tapahtumia ja tilanteita sekä asioita, joita olen oppinut entistä paremmin arvostamaan. Lisäksi noin kymmenestä tuhannesta otetusta valokuvasta on nyt alettava poimimaan parhaimmat kuvat, jotka haluan ikuistaa paperille. Suomessa koittaa taas erilainen päiväjärjestys pikkuhiljaa..

J.Miettinen Written by:

Living an adventure since 1985 by travelling, biking, diving, trekking and meditating.

comments powered by Disqus